Miksi sinun kannattaisi hakea apua Mielilaiturilta? Minut tavoitat videovastaanotolla koko Suomessa. Tapaamisessa tarvitset rauhallisen paikan ja kännykän tai tietokoneen, jossa on nettiyhteys ja kamera. Videovastaanotto on lähes sama, kuin istuisit sohvallani juttelemassa. Suosittelen kokeilemaan maksutonta …
Ammattilaisen voi olla vaikeaa hakea itselleen apua
Olen tehnyt työtä monissa eri organisaatioissa ja törmännyt useampaan kertaan tilanteeseen, jossa työntekijä ei uskalla hakea apua, koska siitä jäisi merkintä potilastietojärjestelmään. Pelätään, että tieto esimerkiksi terapiassa käynnistä menee esihenkilön tietoon ja vaikuttaa omaan uraan. Joku pelkää, että työkaveri ei enää suhtaudu samalla tavalla kuin ennen, jos saisi tietää. Työtehtävätkin voivat olla sellaisia, että ei vain voi kesken työpäivän lähteä minnekään tai terapia vie voimat niin, ettei loppupäivästä jaksaisi enää kohdata omia asiakkaitaan.
Millaisiin tilanteisiin terapia sopii ja mitä eroa on lyhytterapialla ja psykoterapialla?
Terapiaan voi tulla lukemattomista eri syistä. Terapiaan kannattaa hakeutua ennemmin kuin myöhemmin. Terapiaan voi hakeutua myös ilman sen suurempaa syytä, kun mieli on maassa tai elämänilo poissa tai pienetkin asiat ärsyttävät. Nykyään moni haluaakin oppia tuntemaan itseään paremmin, huoltaa omia tunnetaitojaan tai vahvistaa henkistä puskuria haastaviin elämäntilanteisiin – keskustelu terapeutin kanssa auttaa.
Mielilaituri Oy
Mielilaiturin toimialaa ovat ratkaisu- ja voimavarakeskeinen terapia (solution focused therapy), hyvinvointivalmennus, yhteisövalmennus yrityksille ja järjestöille sekä erilaisten tilaisuuksien juonnot ja fasilitointi. Mielilaituri on sitoutunut innovatiivisuuteen ja asiakkaiden tarpeiden kuuntelemiseen. Yritys ei ole vain liiketoimintaa vaan …
Polveileva matkani terapeutiksi
Pieni tyttö minussa on halunnut auttaa, hoivata ja unelmoida. Leikin nukeilla pitkään, luin kaikki käsiini saamani satukirjat, hoivasin lemmikkejä, ohjasin kotikyläni tyttö- ja poikakerhoa, isona minusta tuli lasten sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri ja aikuiskoulutuksen ammatillinen opettaja. En silti usko, että olen koskaan ”valmis”.
Jokainen tarvitsee joskus apua
Pelkojen kohtaaminen ja niiden kautta itsetuntemuksen syventäminen voi avata ovia uusiin mahdollisuuksiin elämässä. Kun tunnemme pelkomme ja tiedämme, mistä ne juontavat juurensa, voimme ryhtyä tietoisesti työstämään niitä. Pelot voivat toimia voimavarana, joka auttaa meitä astumaan mukavuusalueemme ulkopuolelle ja kokeilemaan uusia asioita.
Ajatuksia rakkaudesta ja auttamisesta
Olen ihaillut monia vahvoja naisia. Yksi heistä oli vaatimaton ajattelija Sylvi Kekkonen. Hän järjesti kotonaan keskusteluiltoja, joissa eri ikäpolvet tapasivat toisiaan. Nuorempana lapsettomuus oli itselleni kipeä kohta. Pitkään työpisteeni seinällä A-klinikkasäätiöllä oli Sylvin lause ”Pieni on se äidinrakkauden piiri, johon ei muuta mahdu kuin hänen omat lapsensa”.