Olen monissa työyhteisöissä törmännyt tilanteeseen, jossa työntekijä ei uskalla hakea apua, koska siitä jäisi merkintä potilastietojärjestelmään.
Pelätään, että tieto esimerkiksi terapiassa käynnistä menee esihenkilön tietoon ja vaikuttaa omaan uraan. Joku pelkää, että työkaveri ei enää suhtaudu samalla tavalla kuin ennen, jos saisi tietää. Työtehtävätkin voivat olla sellaisia, että ei vain voi kesken työpäivän lähteä minnekään tai terapia vie voimat niin, ettei loppupäivästä jaksaisi enää kohdata omia asiakkaitaan.
Monet siis vain sinnittelevät, vaikka sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisellakin on oikeus olla asiakas ja potilas.
Myös auttaja voi uupua. Ammattilainen ei ole suojassa henkisesti kuormittavilta tilanteilta, vaikka sietokyky ammatin takia olisikin korkeampi. Eteen voi tulla yksittäisiä rajusti kuormittavia tilanteita tai kuormittuneisuus on voinut jatkua pitkään.
Elämässä voi tapahtua perättäisiä yllättäviä, ikäviä asioita ja kasautuessaan ne ylittävät sietorajan. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kohdalla voidaan puhua myös myötätuntouupumisesta tai sijaistraumatisoitumisesta.
Hälytyskellojen tulisi soida, jos on jatkuvasti väsynyt, mielialat ailahtelevat voimakkaasti, on erityisen vaikeaa sietää vastoinkäymisiä, muisti heikkenee tai huomaa suhtautuvansa asioihin kovin kyynisesti tai alkaa vältellä vaikeita tilanteita.
Vaikka avun hakeminen voi olla vaikeaa, se kannattaa. Usein jo muutaman kerran keskustelu terapeutin kanssa helpottaa.
Mielilaiturilla terapeutti tekee vain hoidon kannalta välttämättömät muistiinpanot, joita ei säilytetä sähköisissä järjestelmissä, mistä ne Vastaamon kaltaisen tietomurron yhteydessä saattaisivat joutua vääriin käsiin.
Mielilaituri käyttää etävastaanotolla Valviran A1 luokiteltua tietoturvallista verkkopalvelua (BrightLife). Vastaanottoaikojakin on virka-ajan jälkeen iltaisin ja viikonloppuina.
Keskusteluapua siis voi ja kannattaa hakea!
